Sopimustyyppejä on useita erilaisia. Osa on tarkoitettu jatkuviksi ja pitkäkestoiksi, kun taas osa sopimuksista solmitaan vain yksinkertaisten ja kertaluontoisten suoritusten tekemiseksi. Sopimus voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Sopimuksessa voi olla myös molempia elementtejä. Esimerkiksi monet vuokrasopimukset solmitaan siten, että ne alkavat esimerkiksi 12 kuukauden määräaikaisella sopimusjaksolla, jonka jälkeen vuokrasuhde jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Lue aiempi artikkelimme vuokrasopimuksista. Sopimuksen irtisanominen riippuu siitä, onko kyseessä määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Jo sopimusta solmittaessa kannattaa olla perillä siitä, millaisesta sopimuksesta on kyse.

Tyypillinen sopimus voi sisältää irtisanomisehdon, jonka mukaan sopimus voidaan kumman tahansa osapuolen toimesta irtisanoa, jonka jälkeen sopimus päättyy määritellyn irtisanomisajan kuluttua. Heikompaa sopimusosapuolta on kuitenkin suojattu useissa sopimustyypeissä lainsäädännöllä niitä tilanteita silmällä pitäen, joissa sopimuksen irtisanovana osapuolena on vahvempi osapuoli. Tällaisia ovat esimerkiksi työsopimus ja vuokrasopimus, joissa työntekijän tai vuokralaisen suojaksi on säädetty laissa asetetut minimi-irtisanomisajat, joita ei voi sopimuksella lyhentää. 

Onko määräaikaisen sopimuksen irtisanominen mahdollista?

Pääsääntöisesti määräaikaista sopimusta ei voida irtisanoa sopimuskauden aikana. Joissakin erityistilanteissa tämä voi kuitenkin olla mahdollista. Määräaikaisen sopimuksen irtisanomistilanteessa irtisanonut osapuoli saattaa olla velvollinen maksamaan korvauksia. Esimerkiksi vuokrasopimuksessa on voitu sopia sopimussakosta, joka vuokralaisen tulee maksaa vuokranantajalle, jos haluaa irtisanoa sopimuksen päättymään kesken määräaikaisuuden. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisiin sopimuksiin sovelletaan kuluttajansuojalakia, jossa on säädöksiä heikomman osapuolen, eli kuluttajan suojaksi. Lähtökohta on silti aina sopimuksen sitovuus, eli määräaikaisestakaan sopimuksesta ei pääse irti kesken sopimuskauden ainoastaan sillä perusteella, että vetoaa kuluttaja-asemaansa. Mutta tietyissä erityistilanteissa kuluttaja voi olla oikeutettu irtisanomaan määräaikaisenkin sopimuksen. Sosiaalinen suorituseste, eli esimerkiksi yllättävä sairaus tai vammautuminen voi olla tällainen tilanne, joka oikeuttaa määräaikaisen sopimuksen purkamiseen. 

Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen irtisanominen

Nimensä mukaisesti toistaiseksi voimassa oleva sopimus päättyy vasta silloin, kun jompikumpi osapuolista irtisanoo sen. Irtisanomisajan laskemiselle ja sen määrittymiselle on syytä sopia tarkat ehdot sopimuksessa. Lisäksi on huomioitava laissa mahdollisesti määritellyt irtisanomisajat. Esimerkiksi toistaiseksi voimassa olevia vuokrasopimuksia koskien vuokranantajan irtisanomisaika on kuusi kuukautta, jota ei ole mahdollista lyhentää sopimuksella. Vuokralaisen irtisanomisaika taas on yksi kuukausi, eikä sitä voi sopimuksella pidentää. Yritysten välisissä sopimuksissa sopijapuolten katsotaan olevan keskenään tasavertaisia. Tällöin ei ole tarpeen suojata erityisesti kumpaakaan osapuolta, vaan sopimuksen osapuolet voivat solmia keskenään sellaisen sopimuksen kuin itse haluavat. 

Sopimuksen kirjallinen irtisanominen

Useissa sopimuksissa on sovittu, miten irtisanominen tulee tehdä. Usein irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti. Silloin irtisanomisesta jää todiste molemmille osapuolille, eikä irtisanomisen ajankohdasta tule yhtä helposti riitaa. Vaikka sopimuksen mukaan sopimus voitaisiinkin irtisanoa esimerkiksi puhelimitse, on irtisanovan osapuolen kannalta kaikista varminta tehdä irtisanominen myös kirjallisesti. Irtisanominen kannattaa siten aina tehdä kirjallisesti, jotta irtisanomisajan päättyminen on selkeä molemmille osapuolille. Sopimuksessa on voitu sopia kuukauden irtisanomisaika alkavaksi irtisanomisajankohdasta, tai kuluvan kalenterikuukauden lopusta. Näiden kahden välillä on huomattava ero, joka on syytä tiedostaa.  

Sähkösopimuksen irtisanominen

Sähkön hinnan ja taloudellisen tilanteen muuttumisen myötä sähkösopimuksen voimassaolo ja irtisanominen on ollut pinnalla. Sähkösopimuksia on tyypillisestä sekä määräaikaisia että toistaiseksi voimassa olevia. Kuluttajien tekemässä sähkösopimuksessa toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen irtisanominen on 14 vuorokautta. Usein sähkösopimuksen voi kuitenkin siirtää mukanaan uuteen asuntoon muuton yhteydessä, jos ei sopimuksen irtisanomiselle ole muuten tarvetta. Määräaikainen sähkösopimus päättyy luonnollisesti määräaikaisuuden loputtua. Määräaikainen sähkösopimus voidaan kuitenkin irtisanoa muuton takia, ellei toisin ole sovittu. Muilla perusteilla sopimuksen irtisanominen harvoin on mahdollista ainakaan ilman erillisen sopimussakon suorittamista. Lisäksi määräaikainen sähkösopimus voidaan purkaa kahden vuoden jälkeen, jos sopimuskauden pituudeksi on sovittu yli kaksi vuotta. Tällöin irtisanominen tapahtuu samoin ehdoin kuin toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen irtisanominen. 

Jos haluat irtisanoa sähkösopimuksen, se tulee tehdä kirjallisesti sähköyhtiölle. Sähkösopimuksen peruminen on mahdollista, mikäli kuluttaja on tehnyt sopimuksen etämyynnin välityksellä. Esimerkiksi puhelimitse tehty sähkösopimus on mahdollista peruuttaa 14 vuorokauden kuluessa sopimuksen tekemisestä. Kuluttajan kannattaa muistaa, että hän on oikeutettu saamaan puhelimitsekin solmitusta sopimuksesta sopimusvahvistuksen kirjallisena, josta ilmenee kaikki sopimuksen ehdot. Myös kilpailu- ja kuluttajavirasto on ohjeistanut kuluttajia sopimuksen irtisanomiseen liittyvissä asioissa. KKV:n nettisivuilta löydät lisää tietoa.

Jos sopimuksen irtisanominen, sopimusehdot tai määräaikaisuuteen liittyvät kysymykset askarruttavat, kannattaa kääntyä osaavan juristin puoleen. Myös sopimusta laadittaessa sen päättämiseen ja irtisanomiseen liittyvät ehdot on syytä laatia tarkasti. Varaa aika maksuttomaan aloituskartoitukseen juristimme kanssa!

Lue myös muut artikkelimme

Kirjoitamme laadukkaita artikkeleita erityisesti yrittäjille liittyvistä aiheista sekä verotuksesta. Olemme viime aikoina kirjoittaneet esimerkiksi osakepääoman alentamisesta, verohyötyjen maksimoimisesta osingon ja palkan välillä valitsemisessa sekä haastehakemuksesta. Julkaisemme artikkeleita myös yrittäjien kannalta keskeisimmistä lakimuutoksista, joten seuraa meitä sosiaalisessa mediassa pysyäksesi ajan tasalla tärkeistä lakiuudistuksista.