Mikä on holdingyhtiö?

Holdingyhtiö eli hallintayhtiö on usemmiten ihan tavallisen osakeyhtiön muodossa oleva yhtiö, joka omistaa (yleensä passiivisesti) joko yhtä tai useampaa toista yhtiötä tai muita omaisuuseriä. 

Tarkastelemme tässä kirjoituksessa pienemmän mittakaavan holdingyhtiöitä, joissa listaamaton yhtiö omistaa pääasiassa toisia listaamattomia yhtiöitä. 

Pörssikauppaa ja muuta aktiivista sijoitustoimintaa harjoittavat yhtiöt rajautuvat tämän määritelmän ulkopuolelle. Holdingyhtiön sijaan puhutaan pääomasijoitusyhtiöstä silloin, kun yhtiö omistaa toisia listaamattomia yhtiöitä ja on aktiivisesti mukana niiden kehittämisessä – tällaisille yhtiöille on muutamia erityissääntöjä verotuslainsäädännössä.

Listaamattomien osakeomistusten hallitseminen holdingyhtiön kautta (eikä henkilökohtaisena omaisuutena) tarjoaa erilaisia hyötyjä. Jokaisen sijoittajan yksittäinen tilanne riippuu kuitenkin useasta muuttujasta, ja päätöstä perustaa sijoitusyhtiö on harkittava tarkasti erikseen. Käymme seuraavaksi läpi yleisimpiä tilanteita ja eväitä holdingyhtiö-harkintaan.

Merkittävä ero verotuksessa

Tulovero - Holdingyhtiö vs. henkilökohtainen

Yhteisövero on kiinteä 20 %, siinä missä yksityishenkilön pääomatulovero on 30–34 %. Tulojen realisoinnissa holdingyhtiöjärjestelyllä voidaan saavuttaa verohyötyjä. Rahan tuloutuessa holdingyhtiöön, ovat ne kuitenkin vasta yhtiön omistuksessa, ja rahan  lopullisen verotuksen taso riippuu siitä, kuinka nopeasti ja miten rahat realisoidaan ulos yhtiöstä. Jos kaikkia rahoja ei siis tarvitse saada omaan käyttöön, vaan ne voidaan sijoittaa uusiin kohteisiin, pystyy yhtiöllä tekemään merkittäviä verosäästöjä hyödyntämällä osittaista korkoa korolle -ilmiötä.

Myyntivoitot eli luovutusvoitot

Yksityishenkilön saamat luovutusvoitot ovat pääomatuloveron alaista tuloa, josta veroprosentti on 30 % tai 34 %.

Hankintameno-olettama yksityishenkilöille

Jos luovutusvoitot muodostuvat omistettujen osakkeiden myymisestä, luonnollinen henkilö voi käyttää verotettavaa myyntivoittoa laskettaessa hankintameno-olettamaa, joka on 20 % 40 % myyntihinnasta osakkeiden omistusajasta riippuen. Hankintameno-olettama on merkittävä erityisesti, listaamattomien yhtiöiden kohdalla, sillä usein listaamattomien yhtiöiden osakkeiden hankintahinta on olematon, varsinkin, jos osakkeet on omistettu yrityksen perustamisvaiheesta lähtien. Holdingyhtiö ei voi hyödyntää hankintameno-olettamaa.

Jos sijoitusomaisuutesi tuotot tulevat pääosin pelkkien osakemyyntien kautta ja omistusajat ovat olleet pitkiä (yli 10 vuotta), erot yksityisomistuksen ja holdingyhtiön kautta omistamisessa ovat harvoin suuria.

Aktiivinen sijoitustoiminta

Holdingyhtiö onkin parempi ratkaisu aktiivisessa pääomasijoitustoiminnassa, jossa omistusajat ovat suhteellisesti lyhyempiä, eikä hankintameno-olettamasta saatava hyöty olisi merkittävä. Sen sijaan huomattavaa hyötyä on siitä, että holdingyhtiön tuloveroprosentti on jopa 14 %-yksikköä pienempi kuin yksityishenkilön pääomatuloveroprosentti. Holdingyhtiössä varat ovat siis uudelleen sijoitettavissa huomattavasti edullisemmalla hinnalla kuin yksityishenkilönä. Mikäli harjoitat aktiivista sijoitustoimintaa esimerkiksi myyt ja ostat vuosittain huomattavasti osakkeita, kannattaa harkita holdingyhtiön perustamista!

 

 
holdingyhtiö ja Käyttöomaisuusosakkeet

Holdingyhtiö voidaan rakentaa myös osakkeenomistajan oman päätoimisen toiminnan omistamiseen. Holdingyhtiö tulee kuitenkin erottaa pääomasijoitusyhtiöstä, jonka elinkeinotoiminta koostuu sijoitustoiminnasta. Verotuksessa pelkkä holdingyhtiö eli passiivista sijoitustoimintaa harjoittava yhtiö ei välttämättä saa hyödykseen kaikkia veroetuja.

Elinkeinoverolain 6b §:n mukaan, mikäli yritys omistaa osakkeita toisesta listaamattomasta yrityksestä, voi edellytysten täyttyessä osakkeiden hankinta ja luovutus olla jopa kokonaisuudessaan veroneutraalia eli verovapaata. Tämä tarkoittaa sitä, että osakkeiden hankinnasta aiheutuneita kuluja ei voi vähentää, mutta myöskään niiden myynnistä saatavat tulot eivät ole luovuttajalleen verotettavaa tuloa. Lue lisää käyttöomaisuusosakkeista ja niiden verovapaasta luovutuksesta täältä.

 

 

Osingot, omistus ja holdingyhtiö

Holdingyhtiö tarjoaa selkeän veroedun, mikäli holdingyhtiön kautta omistetut yhtiöt maksavat suuren osan tuloksestaan osinkoina ja yhtiön nettovarallisuus on pieni. Listaamattoman yhtiön osingot ovat yhtiölle verovapaata tuloa, eli niistä ei makseta edes 20 % yhteisöveroa. Jos omistukset ovat suorassa henkilöomistuksessa, maksetaan osingosta kevyttä pääomatuloveroa (7,5 %) niin kauan kun osinko ei ylitä 8 % maksavan yhtiön nettovarallisuudesta taikka 150 000 euroa. Lue lisää listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksesta täältä.

Jos holdingyhtiö toimisi omistajana ja omistaisi yli 10 % osinkoa antavasta yhtiöstä, osingot olisivat sataprosenttisesti verovapaita ja yhtiön käytettävissä esimerkiksi uusiin sijoituksiin. Mikäli edellytykset eivät täyty, osingosta on veronalaista tuloa 75 % ja verovapaata tuloa 25 %.

Suuret osingot ja pieni nettovarallisuus

Tyypillinen tilanne on liiketoimintayhtiöllä, joka tekee pienellä pääomalla korkeaa tulosta, kuten lääkäriasema, IT-talo tai muu asiantuntijaorganisaatio. Vastaavanlaiset suuret osingot suhteessa nettovarallisuuteen voidaan jakaa esimerkiksi silloin, kun omistettava yhtiö myy omistuksiaan, ja voitot halutaan jakaa omistajille. Huomion arvoista on myös se, että henkilöomistajan osinkovero nousee entisestään, jos vuotuiset osingot ovat yli 150 000 €, ja ylittävältä osalta tulo on 85% pääomatuloa.

Ristiriitainen tilanne voi syntyä, jos liiketoimintaa harjoittavalla yhtiöllä on sekä yksityishenkilöitä että holdingyhtiöitä omistajina, mutta yhtiön olisi mielekästä maksaa yli 8 % nettovarallisuudesta. Yksityisomistajat saattavat haluta säilyttää osingot enintään 8 % nettovarallisuudesta, jotta heidän osinkoverotuksensa pysyy matalana kun taas yhtiöt saavat osinkotulonsa verovapaina listaamattomasta yhtiöstä toiseen. Osingonjaosta päättää yhtiökokous yleensä hallituksen ehdotuksen perusteella. Lue lisää osakeyhtiön päätöksenteosta täältä.

Lähteet ja lisäresurssit:

Suunnitelmissa oma holdingyhtiö?

Haluaisitko perustaa holdingyhtiön, mutta et ole varma mistä aloittaa?  Varaa kanssamme ilmainen 30 minuutin konsultaatio!

Kiinnostaako sijoitusyhtiöt ja muu sijoitustoiminta?

Holdingyhtiön lisäksi käsittelemme monia muitakin talouteen liittyviä kiinnostavia teemoja! Kirjoitamme säännöllisesti olennaisista ja tärkeistä sijoittamiseen, yritystoimintaan ja verotukseen liittyvistä aiheista.  Jos pidit sijoitusyhtiön perustaminen -artikkelistamme, ehkä sinua kiinnostaa myös seuraavat aiheet:

Kirjoitimme myös syventävän artikkelisarjan asuntosijoittamisesta. Lue asuntoihin sijoittamisesta ainakin seuraavat artikkelimme: