Arvonlisäverotus
Arvonlisävero on kulutusvero eli veroa maksetaan hyödykkeiden kulutuksesta. Arvonlisäveroa on suoritettava pääsääntöisesti Suomessa liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä.
Ota yhteyttä
Toteutuneet caset
Hevosauton arvonlisävero vähennyskelpoiseksi – noin 80 000 euron palautus
Verohallinto katsoi verotarkastuksessa, ettei asiakkaamme ratsuhevosten kasvatus- ja myyntitoiminta ollut arvonlisäverollista liiketoimintaa. Siksi yhtiö ei olisi saanut vähentää hevoskuljetusauton hankintaan sisältyvää arvonlisäveroa.
Laadimme oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakunnalle. Lautakunta kumosi Verohallinnon päätöksen: toiminta katsottiin arvonlisäverolliseksi liiketoiminnaksi ja hevosauto siihen liittyväksi hankinnaksi. Asiakas sai noin 80 000 euron arvonlisäveron palautuksen jo ensimmäisessä muutoksenhakuasteessa.
Hevosalan arvonlisäverotuksessa rajanveto liiketoiminnan ja harrastuksen välillä ratkaisee usein suuret summat. Huolellisesti perusteltu oikaisuvaatimus voi korjata virheellisen tulkinnan ilman valitusta hallinto-oikeuteen.
Alennettu arvonlisäverokanta: liikuntapalvelu
Avustimme asiakasta valittamaan Verohallinnon päätöksestä, jossa ulkoilmauimalan käyttöoikeuteen oli sovellettu yleistä arvonlisäverokantaa. Verohallinto piti palvelun pääsuoritteena saunatilojen käyttöä.
Hallinto-oikeus hyväksyi laatimamme valituksen. Palvelun pääsuoritteena oli avovesiuinti rajatulla uintialueella, ja saunominen tuki liikuntaa. Ulkoilmauimalan käyttö katsottiin arvonlisäverolain 85 a §:n 1 momentin 3 kohdan mukaiseksi alennetun verokannan liikuntapalveluksi.
Asiakas arvosti suuresti apuamme tilanteessa, jossa Verohallinnon päätöksestä olisi seurannut yritykselle huomattavia kustannuksia. Viranomaisen laintulkinta voi olla virheellinen, ja veroasiantuntijoillamme on kattava kokemus tällaisten tilanteiden selvittämisestä.





