fbpx

Osakassopimus on osakkaiden sääntökirja

Osakassopimus on yrityksen hallinnon tärkein sopimus. Sillä sovitaan osakkaiden oikeudet ja velvollisuudet ja se toimii siten sääntökirjana muutosten ja riitojen tapahtuessa.

”BOWA:lla ei tehdä byrokratiaa – BOWA:lla tehdään tuloksia. Siksi 90 % asiakkaista palaavat meille.”

BOWA logo valkoinen

Kuvittele, että perustat ystäväsi kanssa uraauurtavan IT-yrityksen. Yritys menestyy ja muutamassa vuodessa olette jo erityisalanne kärkitekijöitä, mutta tapahtuu yllättävä muutos: Ystäväsi ei enää koe työskentelyä mielekkääksi ja haluaa jättää yrityksen.

Päätitte startup-kulttuurin hengessä säästää laatimalla vain pakolliset asiakirjat yritystä perustettaessa, joten ette tehneet osakassopimusta. Nyt olet eri mieltä ystäväsi kanssa siitä, mikä hänen työpanoksensa on ollut yhtiön kehittämisessä ja millä ehdoilla hän voi luopua osakeomistuksestaan. Vaihtoehtoina on joko ystävän vastahakoinen jääminen yritykseen tai että erimielisyydet sovitaan kalliilla oikeudenkäynnillä.

Osakassopimus on kannattava investointi pitkäkestoisen yritystoiminnan kannalta. Oikeudenkäynneille ei voi antaa keskimääräistä hintaa, mutta yritysriidat voivat helposti kohota kymmenestä tuhannesta eurosta jopa satoihin tuhansiin euroihin. Jos suunnitelmasi on luoda suomalainen menestystarina, osakassopimuksesta ei kannata säästää.

Osakassopimus on yhtiön hallinnon tärkein asiakirja. Se ennaltaehkäisee sekä riitoja että luo lisäarvoa, sillä osakassopimuksen olemassaolo on esimerkiksi ulkoisille sijoittajille todella tärkeää.

Usein kysyttyä ja todella tärkeää osakassopimuksesta

Kuulin, että osakassopimus on turha, koska kaverien välillä ei tarvita mustaa valkoisella. Onko tämä totta?

Osa yrittäjistä perustelee osakassopimusten tarpeettomuutta sillä, että he eivät riitaannu. Harva liiketoimintakumppaniksi ryhtyvä ajattelee jo alkuvaiheessa, että perustajakumppaninsa on kestämätön ja nihkeä tyyppi. Yrityksen sisäiset riidat muodostuvat yleensä vuosien ja lukuisten eri projektien aikana.

Osakassopimus kannattaa ottaa myös muista syistä: Sillä voidaan sopia myös esimerkiksi siitä, miten menetellään perustajan sairastuessa, tai esimerkiksi onnettomuustilanteessa.

Nappasin osakassopimuspohjan netistä ilmaiseksi – miksi maksaisin satoja osakassopimuksesta?

Ilmainen osakassopimuspohja on vähän kuin lakiavun pyytäminen internetin keskustelupalstoilta – netistä saa aina jotain, mutta sen laadusta voidaan olla montaa mieltä.

Ammattilaisen tekemä osakassopimus on juridisesti pätevä, oikeamuotoinen ja uusimpien lakimuutosten standardien mukainen. Osakassopimuksen laatiminen liiketoimintajuristin kautta on järkevää, koska tällöin osakassopimus voidaan räätälöidä perustajien suunnitelmien ja alan erityisvaatimusten mukaisesti.

BOWA:lla on kymmeniä osakassopimuksia ja tyytyväisiä asiakkaita takanaan – luota osaamiseemme ja anna meidän hoitaa osakassopimuksesi kuntoon alkaen 890,00 €. Voit varata 30 minuutin maksuttoman alkutapaamisen asiantuntijamme kanssa, jos haluat selvittää osakassopimuksen tekemisen edellytyksiä.

BOWA:lla osakassopimuksiin ovat erikoistuneet Matias Isotalo ja Valtteri Gundersby.

Milloin osakassopimus kannattaa laatia?

Osakassopimus on paras laatia heti yrityksen perustamisen yhteydessä. On ymmärrettävää, että joskus uuden yrittäjän rahat ovat tiukassa ja mutkia joudutaan vetämään suoriksi. Tällöin osakassopimus kannattaa laatia heti kun se on taloudellisesti mahdollista.

Osakassopimus on helpointa ja edullisinta laatia silloin, kun perustajat ovat toiminnasta täysin yksimielisiä. Mitä pidemmälle yrityksen taival etenee, sen suurempi riski on erimielisyyksistä, joten osakassopimus kannattaa hankkia mahdollisimman aikaisin, tai heti kun se on taloudellisesti mahdollista.

Mitä osakassopimus sisältää?

Osakassopimus sisältää yksinkertaistettuna osakkaiden vastuut ja velvollisuudet. Näin sallittu ja kielletty toiminta ja tietyt erityistilanteet kirjaamalla voidaan taata se, että osakkaat toimivat aina yrityksen edun mukaisesti.

Osakassopimus voidaan suunnitella esimerkiksi niin, ettei yksi osakas voi hankaloittaa yrityksen toimintaa niskoittelemalla, tai ettei yrityksen osakekantaa voi ostaa ja samalla kaapata päätösvaltaa yhtiössä.

Osakassopimus voidaan mukauttaa yrityksen perustajien ja osakkaiden tarpeiden mukaan. Esimerkiksi työntekovelvoitteista ja osakkaiden muista oikeuksista voidaan lähes vapaamuotoisesti sopia osakassopimuksessa.

OSAKASSOPIMUS VS. YRITYSRIITA

Osakassopimuksen hinta BOWA:lla alkaen 890,00 €.

Oikeudenkäynnin hinta helposti vähintään 10 000,00 €.

Tilaa osakassopimus BOWAlta pakettihintaan:

Sovi ainakin seuraavista tilanteista osakassopimuksessa

  • jos joku omistajista päättää lähteä yrityksestä joko sovinnollisesti tai ovet paukkuen
  • jos joku työtä tekevistä omistajista päättää laittaa jalat pöydälle
  • joku omistajista lähtee, vie liikeidean ja asiakkaat ja perustaa uuden yrityksen
  • jos yksi omistaja vaatii osingon jakamista, mutta muut eivät halua jakaa osinkoa
  • yrityksen tai sen liiketoiminnan myyminen tai ”exitointi”
  • miten yritys rahoitetaan
  • omistussuhteiden laimentuminen (ns. ”dilutoituminen”)
  • Osakkeiden tuoman päätösvallan ja tiedonsaantioikeuden siirtymisen vihamieliselle taholle tai kilpailijalle
  • jos joku omistajista päättää myydä tai lahjoittaa osuuksia yhtiöstä ilman lupaa
  • mitä jos yritys antaa uusia osakkeita?
  • miten hallituspaikat määräytyvät

Lue BOWA:n osakassopimus-aiheiset artikkelit tästä:

Asiantuntijamme osakassopimuksissa

Matias Isotalo

Matiaksella on monen vuoden kokemus riita-asioiden hoitamisesta menestyksekkäästi. Matiaksen vahva osaaminen sopimusoikeudessa ja riidanratkaisussa on tehokas apu riidassa kuin riidassa. Hän pyrkii aina asiakkaan kannalta parhaaseen, tehokkaimpaan ja taloudellisesti kannattavimpaan ratkaisuun.

Matiaksella on myös monen vuoden kokemus asiakkaiden edustamisesta tuomioistuimissa menestyksekkäästi. Hänen työhönsä on kuulunut myös vaativien sopimuskokonaisuuksien ideointia ja toteutusta. Hän on työskennellyt koko uransa asianajoalalla hoitaen toimeksiantoja itsenäisesti. Matias on suorittanut asianajotutkinnon ja hän on luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Koulutukseltaan Matias on lakimies, OTM (Lapin yliopisto).

Valtteri Gundersby

 

Ota Yhteyttä!

Jätä yhteystietosi ja soitamme sinulle!

BOWA Legal Oy

Pieni Roobertinkatu 11
00130 Helsinki

Email: [email protected]

Yhteystietojen jättäminen ei sido sinua mihinkään, mutta jättämällä tietosi annat suostumuksesi siihen, että BOWA säilyttää tietosi. Tutustuthan tietosuojaselosteeseemme, josta ilmenee miten tietojasi säilytämme.

varaa maksuton konsultaatio

Kysyttävää lakiasioista? Jätä yhteystietosi niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.