Osakesäästötilin haltija – muista nämä!

Osakesäästötili tuli käyttöön vuoden 2020 alussa ja niitä onkin avattu jo yli 230 000 kappaletta. Syyskuun alussa Verohallinto kertoi, että 200 henkilölle on määrätty veronkorotus, kun osakesäästäjällä on ollut kaksi osakesäästötiliä auki samaan aikaan. Yhteiskunnallisen keskustelun johdosta hallitus antoi 4.11 esityksen (HE 213/2021) verotusmenettelylain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on useiden samanaikaisten osakesäästötilien rangaistusmaksujen kohtuullistaminen, jos kyse on ollut vahingosta. Tässä artikkelissa käsittelemme osakesäästötiliin liittyvää sääntelyä.

Mikä on osakesäästötili?

Osakesäästötilin avulla pystyy myymään tai ostamaan pörssiin listattuja osakkeita vähemmillä veroseuraamuksilla: tilin sisällä luovutusvoitot ja osingot ovat verovapaita, ja sijoituksista maksetaan veroja vasta, kun varoja nostetaan tililtä tai kun tili suljetaan.

Osakesäästötili eroaa arvo-osuustilistä siinä määrin, että osakesäästötilille ei voi ostaa rahastoja tai ETF:iä eli pörssinoteerattuja rahastoja tai muita vastaavia pörssilistattuja tuotteita, vaan ainoastaan pörssiin listattuja osakkeita. Myös ulkomaiset osakkeet ovat sallittujen tuotteiden joukossa, ja varsinkin osake- ja rahastovälittäjä Nordnet on profiloitunut ulkomaisten osakkeiden ensisijaisena kauppapaikkana. Myös pankit kuten OP ja Nordea ovat sittemmin laajentaneet tarjontaansa tiettyihin ulkomaisiin osakkeisiin. Osakesäästötilin kulut riippuvat täysin palveluntarjoajasta.

Osakesäästötili on myös hyvä vaihtoehto, kun haluaa säästää lapselle, sillä tilille voi pitkällä aikavälillä sijoittaa omaisuutta kuukausittain ja vaihtaa osakkeita osakesäästötilin sisällä ilman veroseuraamuksia. Varsinkin se, että vuosittain kertyvä osinko on verovapaata, kunnes varoja nostetaan tililtä, on merkittävä etu pitkällä aikavälillä, sillä arvo-osuustilillä osingot verotetaan vuosittain. Vasta varojen nostaminen osakesäästötililtä synnyttää verovelvollisuuden.

Osakesäästötilin yläraja on 50 000 euroa sijoitettua omaisuutta. Osakesäästörilin  arvo voi kuitenkin ylittää tämän rajan, koska kertyneiden osinkojen tai sijoitusten kasvun määrällä ei ole ylärajaa.

Tarkkana tilin kanssa

Vaikka osakesäästötili on ollut käytössä jo lähes 2 vuotta, ei ole olemassa keskitettyä valvontajärjestelmää, jonka avulla pankit voisivat seurata osakesäästötilien käyttöä. On siis sijoittajan omalla vastuulla olla tietoinen siitä, että jokaisella voi olla vain yksi osakesäästötili käytössä kerrallaan. Teknisesti sijoittaja voi avata osakesäästötilin useampaan eri pankkiin samanaikaisesti, tämä vain on veronkorotuksen uhalla sanktioitu. Tuloverolain 53 b §:n mukaan voidaan määrätä veronkorotus kuten verotusmenettelystä annetun lain 32 §:ssä säädetään, jos henkilöllä on ollut kaksi osakesäästötiliä samaan aikaan. Vuonna 2021 veronkorotuksia on määrätty, vaikka toinen osakesäästötili olisi avattu vahingossa ja jäänyt käyttämättömäksi.

Uutisoidut tapaukset kahdesta samanaikaisesta osakesäästötilistä ja veronkorotuksista ovat olleet tilanteita, joissa sijoittaja on erehdyksessä avannut toisen osakesäästötilin, eikä ole ymmärtänyt sulkea ensimmäistä. Veronkorotus on 10 euroa per osakesäästötili siltä ajalta, kun osakesäästötilejä on käytössä enemmän kuin yksi. Eli jos sijoittajalla olisi viikon ajan auki kaksi osakesäästötiliä, laskettavan veronkorotuksen määrä olisi 2 x osakesäästötili x 10 €/pvä x 7 päivää = 140 € yhteensä.

Hallituksen esitys 213/2021 on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Esityksen mukaan veronkorotusta ei olisi tarkoituksenmukaista määrätä niissä tilanteissa, joissa henkilö on avannut useamman kuin yhden osakesäästötilin, mutta toisella osakesäästötilillä ei ole lainkaan tapahtumia.

Jos osakesäästötilin haluaa esimerkiksi siirtää toiseen pankkiin, on huolehdittava itse siitä, että ensimmäinen tili on suljettu, ennen kuin uusi avataan. Käytännössä osakesäästötiliä ei voi siirtää, vaan siellä olevat osakkeet tulee myydä, tili lopettaa ja ostaa osakkeet uudelleen toiselle osakesäästötilille.

Osakesäästötilin verotus

Myös osakesäästötilin verotus eroaa tavallisesta arvo-osuustilistä. Verot tulevat maksettavaksi vasta kun tililtä nostetaan rahaa pois. Osakesäästötilin sisällä voi siis ostaa ja myydä osakkeita sekä saada osinkoja ilman veroseuraamuksia. Verot lasketaan osakesäästötilin tuotoista vasta, kun nostat rahaa tililtä pois tai suljet tilin. Tällöin tuotoksi katsotaan se osuus tilin arvosta, joka ylittää tilille tehtyjen suoritusten arvon. Nostetuista varoista pääomaveron alaista tuloa on se osuus, joka vastaa tilille jäljelle jäävää tuoton osuutta koko tilin käyvästä arvosta. Katso lisää verottajan ohjeista tästä.  Aiemmin kirjoitimme sijoittajan verotuksesta laajemmin, lue artikkelimme tästä.

Esimerkki tilin verotuksesta

Esimerkki; Olet tallettanut osakesäästötilille 5 000 euroa, ja ostanut koko summalla osakkeita. Nyt osakkeiden arvo on noussut 8000 euroon. Arvonnousua tilille on tullut siis 8000 – 5000 = 3000 euroa. Myyt nyt osakkeita 1000 eurolla, ja haluat nostaa tuon 1000 euroa pois tililtä. Verotettavan pääomatulon osuus lasketaan seuraavasti:

(tuotto 3000 euroa / tilin arvo 8000) * 1000 euroa = 375 euroa.

Tällöin 1000 eurosta 375 on verotettavaa pääomatuloa. Loput 625 euroa on verovapaata pääoman nostamista.

Toisaalta arvo-osuustiliä koskeva hankintameno-olettama tai alle 1000 € luovutusvoiton verovapaus ei päde osakesäästötilin kohdalla. Myöskään osakesäästötilin tappioita ei saa vähentää ennen kuin tili suljetaan. Vaikka nostaisit siis tappiolla olevalta osakesäästötililtä rahaa, et saa vähentää tappiota sen vuoden verotuksessa, ellet sulje koko tiliä samalla.

Osakesäästötili pähkinänkuoressa

Osakesäästötilin perusteet ovat tärkeä tietää, jos haluaa maksimoida osakesäästötiliin liittyvän verosuunnittelun tarjoamat hyödyt. Kokosimme tähän lyhyen listan osakesäästötilin ominaisuuksista ja hyödyistä:

  • Yksi osakesäästötili per henkilö
  • Maksimitalletus on 50 000 euroa
  • Tilille voi siirtää vain rahaa, ei esimerkiksi omistuksissa olevia pörssiomistuksia
  • Kaupankäyntiä kotimaisilla tai ulkomaisilla pörssilistatuilla osakkeilla
  • Osakesäästötilin tappio on verovähennyskelpoinen vasta kun tili lopetetaan
  • Noston yhteydessä pääomatulovero on 30–34 %
  • Kotimaisten osakkeiden lähdevero on 0 %, ja ulkomaisten 15 %
  • Arvo-osuustilin hankintameno-olettama tai alle 1000 € luovutusvoiton verovapaus ei koske osakesäästötiliä

Onko sinulla osakesäästötiliin tai verotukseen liittyviä kysymyksiä?

BOWAn asiantuntijat auttavat sinua verotukseen tai sijoittamiseen liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä. Ota yhteyttä ja varaa maksuton aloitustapaaminen, joka ei sido sinua mihinkään!


Varaa kalenteristamme maksuton konsultaatioaika!

Kiinnostaako Sijoitustoiminta ja talousaiheet?

Verouutisten lisäksi kirjoitamme säännöllisesti olennaisista ja tärkeistä sijoittamiseen, yritystoimintaan ja verotukseen liittyvistä aiheista.  Jos pidit osakesäästötili-artikkelistamme, sinua saattaa kiinnostaa myös nämä aiheet:

Kirjoitimme hiljattain myös syventävän artikkelisarjan asuntosijoittamisen perusteista:

Asiantuntijamme veroissa


Varaa kalenteristamme maksuton konsultaatioaika!

Paula Bock

Paula Bock

+358 10 341 4401
[email protected]


Phone


Whatsapp


Linkedin


Instagram


Calendar-alt

Opinnoissaan sekä Suomessa että Melbournessa Paula on erikoistunut nimenomaan vero-oikeuteen.  Määrätietoinen Paula on hakenut kansainvälistä oppia vero-oikeudesta niin Ruotsista kuin Australiastakin. Paula innostuu erityisesti kansainvälisistä verotuskysymyksistä, mutta auttaa mielellään niin yksityishenkilöitä verotukseen liittyvissä kysymyksissä myös Suomen sisällä.

Koulutukseltaan Paula on lakimies, OTM (Helsingin yliopisto) sekä LL.M (Melbournen yliopisto). Paula on lisäksi suorittanut Suomen Asianajajaliiton Sovittelukoulutuksen sekä Asianajajatutkinnon. Hän on luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Ota yhteyttä!

Kokeneet asiantuntijamme auttavat sinua mielellään verotukseen ja osakesäästötiliin liittyvissä kysymyksissä. Meillä on maksuton alkutapaaminen, ja voit ottaa meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä!

Täytä alla oleva lomake tai soita 010 341 4400 ja kysy lisää!

Yhteystietojen jättäminen ei sido sinua mihinkään, mutta jättämällä tietosi annat suostumuksesi siihen, että BOWA säilyttää tietosi. Tutustuthan tietosuojaselosteeseemme, josta ilmenee miten tietojasi säilytämme.