Yhteistoimintalaki uudistui vuoden 2022 alussa. Yhteistoimintaneuvotteluista käytetään nykyisin nimitystä muutosneuvottelut. Kirjoitimme aiemmin artikkelin yhteistoimintalain muutoksista ja muutosneuvotteluista. Pääset lukemaan artikkelin täältä. Tässä artikkelissa kerromme, mikä on yhteistoimintalaissa tarkoitettu neuvotteluesitys ja mitä siinä tulee lain mukaan olla. Asiantuntevat juristimme avustavat muutosneuvotteluissa muun muassa laatimalla lain vaatiman neuvotteluesityksen.

Milloin muutosneuvottelut on pidettävä

Yhteistoimintalain piiriin kuuluvat ne työnantajat, joiden työsuhteessa olevien työntekijöiden lukumäärä on säännöllisesti vähintään 20. Muutosneuvottelut on aloitettava, kun työnantaja harkitsee taloudellisella tai tuotannollisella perusteella yhden tai useamman työntekijän irtisanomista, lomauttamista, osa-aikaistamista tai työsopimuksen olennaisen ehdon yksipuolista muuttamista. Samoin myös, jos työnantajan harkitsemat, työnjohtovallan piiriin kuuluvat yhden tai useamman työntekijän asemaan vaikuttavat olennaiset muutokset työtehtävissä, työmenetelmissä, töiden järjestelyissä, työtilojen järjestelyissä tai säännöllisen työajan järjestelyissä, jotka johtuvat laissa tarkemmin luetelluista seikoista. 

Neuvotteluesityksen antaminen

Työnantajan on ennen muutosneuvotteluiden aloittamista annettava kirjallinen neuvotteluesitys, josta on käytävä ilmi ainakin:

  1. muutosneuvottelujen alkamisaika ja -paikka;
  2. pääkohdittainen ehdotus neuvotteluissa käsiteltävistä asioista;
  3. suunnitellut toimenpiteet ja niiden perusteet;
  4. alustava arvio toimenpiteiden kohteena olevien työntekijöiden määristä eriteltynä henkilöstöryhmittäin ja toimenpiteittäin;
  5. selvitys periaatteista, joiden mukaan toimenpiteen kohteeksi joutuvat työntekijät määräytyvät sekä
  6. arvio ajasta, jonka kuluessa toimenpiteet pannaan toimeen.

Milloin neuvotteluesitys on annettava 

Jos muutosneuvottelut koskevat yhden tai useamman työntekijän irtisanomista, lomauttamista, osa-aikaistamista tai työsopimuksen olennaisen ehdon yksipuolista muuttamista, neuvotteluesitys on annettava viimeistään viisi päivää ennen neuvotteluiden aloittamista. 

Neuvotteluesitys ja tärkeät seikat

On erittäin tärkeää, että jo neuvotteluesitykseen kirjataan ne periaatteet, joiden perusteella esimerkiksi lomautettavat tai osa-aikaistettavat työntekijät valitaan. On tärkeää huomioida, että työnantaja voidaan tuomioistuimessa määrätä maksamaan yhteistoimintalain mukaista hyvitystä tilanteessa, jossa muutosneuvotteluja koskevia sääntöjä ei ole noudatettu.

Mihin neuvotteluesitys tulee toimittaa

Jos muutosneuvottelut koskevat yhden tai useamman työntekijän irtisanomista, lomauttamista, osa-aikaistamista tai työsopimuksen olennaisen ehdon yksipuolista muuttamista, neuvotteluesitys on toimitettava myös työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään muutosneuvottelujen alkaessa.

Yhteistoimintalain mukainen hyvitys

Työnantajan on tärkeää noudattaa yhteistoimintalain mukaisia säännöksiä. Työnantaja voidaan nimittäin määrätä maksamaan irtisanotulle, lomautetulle, osa-aikaistetulle tai työsopimuksen olennaisen ehdon muutoksen kohteena olevalle korvausta, jos työnantaja on jättänyt tahallisesti tai huolimattomuudesta noudattamatta. Hyvitys on suuruudeltaan enintään 35 000 euroa. 

BOWA:n juristit apuna muutosneuvotteluissa

Yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksella voi olla merkittäviä vaikutuksia työntekijöiden asemaan, sillä neuvottelut voivat johtaa lomauttamiseen jopa irtisanomiseen. Siksi on tärkeää, että niissä työpaikoissa, joihin yhteistoimintalaki soveltuu, noudatetaan yhteistoimintalain säännöksiä pilkun tarkasti. Asiantuntevat juristimme auttavat yritystäsi muutosneuvotteluissa. Laadimme yhtiöllesi neuvotteluesityksen, jotta siinä tulee otetuksi huomioon kaikki lain edellyttämät seikat. Edellä kerrotusti työnantaja voi joutua maksamaan työntekijälleen / työntekijöilleen hyvitystä, jonka suuruus voi nousta korkeaksi. Jos yritykseltäsi on jo vaadittu hyvitystä yhteistoimintalain mukaisten sääntöjen rikkomisesta, avustamme sovintoneuvotteluissa ja/tai oikeudenkäynnissä!

Lue myös muut artikkelimme

Kirjoitamme laadukkaita artikkeleita erityisesti yrittäjille liittyvistä aiheista sekä verotuksesta. Olemme viime aikoina kirjoittaneet esimerkiksi yrityskaupan verotuksesta, yrityssalaisuuden rikkomisesta ja vuosilomasta. Julkaisemme artikkeleita myös yrittäjien kannalta keskeisimmistä lakimuutoksista, joten seuraa meitä sosiaalisessa mediassa pysyäksesi ajan tasalla tärkeistä lakiuudistuksista.