Uuden ajan lakitoimisto tähtää korkealle

Kipinä BOWA Legaliin syttyi Matti Vansénin työskennellessä rahoitusalan yrittäjänä. Kauppatieteiden ja oikeustieteiden maisteri työskenteli laajalle asiakaskirjolle. Hän huomasi, että alun perin liiketalouspalveluiden perässä tulleet asiakkaat kaipasivat myös lakipalveluita.

Viime vuoden keväällä tarve kärjistyi, kun lakiasiakkaita alkoi olla entistä enemmän. Syntyi ajatus toimistosta, joka yhdistää sekä liiketalouden että juridiikan huippuosaamisen.

Matkalle mukaan tuli oikeustieteiden maisteri Paula Bock, joka opiskeli oikeustieteen kansainvälistä oikeustieteen maisterin lisätutkintoa Melbournessa, Australiassa. Kaksikko on tuntenut toisensa jo lähes kymmenen vuoden ajan, opiskeluajoista lähtien. Kun Paula palasi Suomeen, BOWA Legal syntyi. Tänään perustamisesta on kulunut tasan vuosi.

–  Ei ollut järkeä perustaa kahta eri alan toimistoa, jotka sitten konsultoisivat toisiaan. Halusimme tehdä töitä yhdessä, Vansén kertoo.

BOWAn kantavana ajatuksena on tarjota yritykselle avaimet käteen -palvelu lakiasioiden osalta. Suurin osa lakiasiaintoimistoista tarjoaa palveluitaan tuntiveloituksella. BOWAn taktiikka on toinen.

–  Talousasiantuntemus yhdistettynä juridisiin palveluihin selkeällä kuukausihinnalla luo turvaa yritykselle. Lakiasiantoimistojen hinnoittelu on usein aika arvaamatonta. Päädyimme tarjoamaan kuukausipaketteja, jotta yrittäjä välttyy ikäviltä yllätyksiltä ja odottamattomilta lisälaskuilta, Vansén avaa.

Usein vasta kun asiakassuhde on syntynyt, huomataan mihin kaikkeen lakipalveluita tarvitaan. Siinä kohtaa yrittäjä myös huomaa, että kuukausipaketti tuleekin edullisemmaksi, Bock lisää.

Moderni ote tekemiseen – laki ja talous kulkevat käsi kädessä

Uuden palvelumallin lisäksi Bock ja Vansén haluavat uudistaa lakiasiaintoimistojen imagoa ja tarjota palveluitaan modernilla otteella. Molemmat tulevat yrittäjäperheestä, joten yrittäjien tarpeet ja toiveet ovat jo ennestään tuttuja.

– Lähtökohtana on, että teemme tätä työtä ihminen ihmiselle -periaatteella. Liiketalouden osaaminen auttaa myös puhtaasti oikeudellisissa kysymyksissä. Usein asiakas hakee apua johonkin juridiseen seikkaan, mutta käykin ilmi, että tukea kaivataan myös liiketalouden puolella. Kuukausipakettiin sisältyvät tunnit voidaan käyttää kumpaan tahansa, juridiikkaan tai liiketalouskonsultointiin, Bock vakuuttaa

Liiketalouden osaaminen on tärkeää, kun tehdään liikejuridiikkaa. Usein pelkkä oikeustieteen tutkinto ei anna tarpeeksi eväitä yritysten tarpeiden täyttämiseen.

Juridiikan opintoihin kuuluu vain kaksi kirjanpidon kurssia. Aika kuvaavaa on se, että kurssin opettaja kertoi periaatteena olevan yksinkertainen asiakas, kaksinkertainen kirjanpito ja kolminkertainen lasku, Vansén nauraa.

Yrittäjät vihaavat usein paperitöitä ja antavat vastuun niistä kirjanpitäjälle. Kirjanpitäjän perusrooliin kuuluu kuitenkin vain pitää kirjaa liikevaihdosta.

– Usein me toimimmekin myös tulkkina kirjanpitäjän ja asiakkaan välillä. Me pystymme tarjoamaan konsultoinnit vakuutusten, sopimusten ja liiketaloudellisten asioiden osalta. Ja luonnollisesti myös oikeusapua riitatilanteissa, Bock kertoo.

Ennakointi tulee halvemmaksi kuin oikeudenkäynti

BOWAssa uskotaan ennakointiin. Toimiva lakimiessuhde tulee aina halvemmaksi kuin oikeudenkäyntikulut. Yrittäjä kohtaa asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa monia vaaranpaikkoja, joihin kannattaa suhtautua vakavasti.

Useimmiten ongelmia ei tule, mutta jos sopimukset on tehty tulkinnanvaraisiksi, voivat riitatilanteiden kustannukset koitua hyvin kalliiksi.

– Yksi hyvä esimerkki on työmaat. Jos sopimusta ei ole tehty oikein, saati edes kirjallisena, eivät yrityksen vastuuvakuutukset välttämättä ole voimassa. Siinä kohtaa, kun joku loukkaa itsensä työmaalla, vastuussa onkin yrittäjä, ilman vakuutuksen turvaa. Ilman kirjallisia sopimuksia vakuutusyhtiö pesee kätensä, Vansén kertoo.

Tuleva vuosi kasvua täynnä

Kulunut vuosi on ollut kiireinen niin kuin kuuluukin. BOWA tähtää korkealle myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on tuplata henkilöstömäärä ja liikevaihto seuraavan vuoden aikana.

BOWA haluaa profiloitua modernina ja ketteränä toimistona, johon asiakas voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Freesi ote tekemiseen näkyy myös hyvänä henkenä toimiston sisällä.

– Olemme juuri palkanneet ensimmäisen työntekijämme. Tarkoituksena on tarjota hänelle kokopäiväinen paikka lakimiehenä. Vaikka teemme töitä tärkeiden ja vakavien asioiden kanssa, ilmapiiri meillä on silti rento. Oikeastaan haluaisimme viestiä meemeillä, mutta ihan vielä siihen ei ole ryhdytty, Bock kertoo hymyillen.

Haastattelija ja artikkelin kirjoittaja: Roy Kokkonen

Kiinnostuitko palveluistamme? Ota yhteyttä!